Laptop and notebook
Tutkijan arki

Väitöskirjatutkijasta tutkijatohtoriksi – itsevarmuutta ja haparointia

Tutkijatohtorina olen jälleen polun alussa, monella tapaa. Olen vasta väitellyt, eli olen hyvin ”nuori” tutkijatohtori. Olen väitöksen jälkeen vaihtanut affiliaatiota, joten esimerkiksi tutustuminen toisen yliopiston järjestelmiin on vienyt jonkin verran aikaa. Tutkijatohtorina tutkimani aihe on minulle uutta sekin, joten käytän paljon aikaa teoriakirjallisuuden ja aiempien tutkimusten läpikäymiseen. Lisäksi tänä lukuvuonna pääsen ensimmäistä kertaa opettamaan yliopistossa, mistä… Jatka lukemista Väitöskirjatutkijasta tutkijatohtoriksi – itsevarmuutta ja haparointia