Tutkijatohtorina olen jälleen polun alussa, monella tapaa. Olen vasta väitellyt, eli olen hyvin ”nuori” tutkijatohtori. Olen väitöksen jälkeen vaihtanut affiliaatiota, joten esimerkiksi tutustuminen toisen yliopiston järjestelmiin on vienyt jonkin verran aikaa. Tutkijatohtorina tutkimani aihe on minulle uutta sekin, joten käytän paljon aikaa teoriakirjallisuuden ja aiempien tutkimusten läpikäymiseen. Lisäksi tänä lukuvuonna pääsen ensimmäistä kertaa opettamaan yliopistossa, mistä en vielä väitöskirjatutkijana saanut kokemusta. Paljon uusia asioita on siis edessä, vaikka lopulta käytännön arjessa onkin edelleen paljon samaa kuin väitöskirjatutkijana.
Mikä ja kuka on tutkijatohtori?
Tutkija-nimikkeellä voi tietääkseni työskennellä kuka vain, mutta tutkijatohtori on aina väitellyt tutkija. Tutkijatohtori nähdään vielä nuorena tutkijana, joka jatkaa tutkijana työskentelemisen opettelua ja vaativampiin tutkimustehtäviin ”pätevöitymistä”. Yhdysvalloissa postdoceilla on yleensä nimetty ohjaaja ja Suomessakin moni tutkijatohtori työskentelee johtavan tutkijan vetämässä hankkeessa. Myös henkilökohtaiset apurahat ovat mahdollisia ja niiden turvin tutkijatohtori voi edistää oman hankkeensa tutkimusta.
Helsingin yliopiston mukaan tutkijatohtorina toimitaan yleensä 3–5 vuotta tohtoriksi valmistumisen jälkeen (pl. esimerkiksi perhevapaat). Sen jälkeen olisi syytä olla edennyt seuraavalle uraportaalle, jos haluaa jatkaa akateemisella uralla. Vielä jokunen vuosi sitten Suomen Akatemia jakoi rahoitusta vastaväitelleille tutkijatohtoreille, joiden väitöksestä oli enintään neljä vuotta. Tätä rahoitusmuotoa ei kuitenkaan enää ole olemassa vaan se on korvattu akatemiatutkijan rahoituksella, jota voivat hakea tutkijat, joilla ei ole vakituista tutkijantehtävää ja joiden väitöksestä on kulunut 2–7 vuotta. Eli Suomen Akatemialta tohtoriksi valmistunut ei voi heti väitöksen jälkeen hakea omaa rahoitusta.
Väitöksen jälkeen on tietenkin olemassa muitakin vaihtoehtoja kuin tutkijatohtorin tehtävä. Esimerkiksi yliopisto-opettajan tehtävä, joka on opetuspainoitteinen, mutta jossa aikaa varataan työsuunnitelmassa vähän myös tutkimukselle. Lisäksi väitöksen jälkeen voi etsiä ei-akateemisia työmahdollisuuksia. Harvassa paikassa kuitenkaan suoraan haetaan tietyn alan tohtoria, mutta jos tunnistaa oman erityisalansa ja osaamisensa ja osaa sanoittaa ne, on helpompi löytää itselleen sopiva tehtävä myös yliopiston ulkopuolella.
Miten tutkijatohtorin arki eroaa väitöskirjatutkijan arjesta?
Vaikka tutkijatohtori jatkaa edelleen tutkijaksi pätevöitymistä, on tutkija tällä uraportaalla jo selkeästi itsenäisempi kuin väitöskirjatutkija. Nyt kun itse kirjoitan ensimmäistä tutkimusartikkeliani väitöksen jälkeen, huomaan kaipaavani väitöskirjatutkijan arjesta erityisesti ohjaajieni palautetta ja ideoita. Vaikka ohjaajien palaute ja palautteensaannin aikataulu tuntuivat välillä rajoittaviltakin, palaute vei käsikirjoitusta aina harppauksin eteenpäin. Väitöskirjatutkijana saatoin matalalla kynnyksellä kysyä ohjaajien näkemystä esimerkiksi siitä, millainen esitysjärjestys olisi artikkelissa looginen tai onko lukijalle heti selvää, mistä tutkimuksessa on kyse. Näille asioille itse sokeudun, kun kirjoitan artikkelia tutkimuksenteon ohessa. Voisin toki edelleenkin pyytää palautetta, mutta kenenkään työaikaa ei ole allokoitu siihen eikä kukaan ole velvollinen antamaan sitä minulle.
Samaan aikaan kun tuskailen, että en saa palautetta, olen myös vähän utelias sen suhteen, millaisen vastaanoton ihan itse alusta loppuun kirjoittamani artikkeli saa. Kun väitöskirjatutkijana lähetin käsikirjoituksen vertaisarvioon, ohjaajat olivat jo antaneet sille ”julkaisuluvan”, joten tiesin, että se on julkaisukelpoinen. Nyt joudun luottamaan omaan ammattitaitooni miettiessäni, milloin artikkeli on valmis. Kynnys käsikirjoituksen lähettämiseen voi nousta suureksi. Hieman pelolla odotan ensimmäistä vertaisarviota, mutta yritän – kuten aina – pitää mielessä, että palaute koskee käsikirjoitusta, ei minua.
Vaikka välillä tuntuukin, että etenen hyvin haparoivin askelin, enkä oikein ole varma, minne suuntaan tulisi lähteä seuraavaksi, ovat väitöksestä ”selviäminen” ja tohtoriksi valmistuminen tuoneet myös paljon itsevarmuutta. Jo se, että voin lisätä sähköpostini allekirjoitukseen ”PhD” tai ”FT” tekee sähköpostien lähettämisestä mukavampaa. Väitöskirjatutkijana oletin, että olen vielä vanhempien tutkijoiden mielessä opiskelija ja pelkäsin (todennäköisesti turhaan), että viestejäni ei oteta vakavasti.
Konferensseissa olen huomannut olevani rennompi kuin ennen väitöstä. Esitän rohkeammin kysymyksiä ja seurustelen muiden kanssa vapaammin. En koe, että minulla on nyt sen parempaa tai laadukkaampaa sanottavaa kuin ennenkään, mutta koen olevani tiiviimmin osa tutkijayhteisöä ja tietäväni ainakin hieman paremmin, missä menevät oman osaamiseni rajat. Tunnistan paremmin sen pienen palstan tutkimuskentällä, jossa minä olen erityisasiantuntija ja jonka piirissä minun sanottavallani voi olla painoarvoa, ja samalla tiedän, että minun ei tarvitse tietää viereisten palstojen metodeista ja teorioista niin paljon. Tiedän, että minun ei tarvitse tuntea kaikkea edes oman alani sisällä tehtyä tutkimusta, vaan tärkeämpää on esittää kysymyksiä ja olla utelias.
Käytännön arki eroaa omalta osaltani hieman verrattuna väitöskirjatutkijana viettämääni arkeen. Suurin ero on siinä, että kun väitöskirjatutkijana tein tutkimukset peräjälkeen, nyt tutkimukset menevät limittäin, päällekkäin ja osittain solmuun. En ole enää niin kiinni väitöskirjan rakenteessa tai siinä, että artikkeleiden tulisi muodostaa tiivis kokonaisuus. Nyt voin edetä vapaammin. Teen useampaa pientä tutkimusprojektia päällekkäin, kirjoitan yhtä artikkelia tällä viikolla, ensi viikolla toista ja tutkimukset etenevät omassa tahdissaan.
Hankkeen rahoituksella voin käydä enemmän konferensseissa, joten sekin kannustaa aloittamaan uutta tutkimusta. Väitöskirjatutkijana esittelin konferensseissa yleensä valmista tai lähes valmista tutkimusta. Näin olin varma siitä, mitä haluan esitelmässä sanoa ja esitys oli helppo valmistella. Nyt haluan mieluummin esitellä konferensseissa mahdollisimman tuoretta tutkimusta, jotta siitä saatu palaute auttaa eteenpäin. Ehkä käytän konferensseja korvaamaan ohjaajien palautetta?
Koen olevani nyt vapaampi omassa työssäni kuin väitöskirjatutkijana, mikä on samaan aikaan sekä ihanaa että hieman stressaavaa. On hienoa, että voin vapaammin päättää, mihin suuntaan vien tutkimusta seuraavaksi. Lisäksi olen vapaampi työskentelemään eri ihmisten kanssa yhteistyössä, kun en ole niin sidottu oman väitöskirjani kanssa.
Samaan aikaan kaipaan edes jotain vihjettä siitä, onko tutkimus menossa ihan metsään vai onko suunta oikea. Analyysia ja tutkimusta tehdessä harvoin tietää tarkkaan, millainen tutkimuksesta lopulta tulee ja ovatko tulokset odotuksenmukaisia vai eivät. Jotkut tutkimukset tulevat olemaan varmasti täysin turhanpäiväisiä. Toisista taas voi tulla niitä, joiden puoleen useampikin tutkija kääntyy tehdessään omaa tutkimustaan. Lopputulosta on mahdotonta ennustaa, joten on pakko vain luottaa omaan työhönsä.
Koen nyt enemmän painetta siitä, että tutkimuksia pitäisi syntyä nopeammalla aikataululla. Varmasti tahti tuleekin olemaan hieman nopeampi, mutta yritän saada itseni rentoutumaan julkaisujen kanssa. Yritän jälleen päästä takaisin siihen mielentilaan, että tärkeämpää on tehdä laadukasta tutkimusta kuin syöstä julkaisuja liukuhihnalta. Tämä on vaikeaa, mutta yritän. Nyt kun tarjolla on tekoälysovelluksia, jotka voivat kirjoittaa tutkimusartikkelit tutkijan puolesta, on vaikea sallia itselleen aikaa kirjoittamiseen ja tutkimiseen. Näen uhkakuvia tulevaisuudesta, jossa kaikki tutkimusartikkelit on kirjoitettu tekoälyllä, eikä kenenkään oma käsiala näy enää missään. Tässä maailmassa kirjoittaminen on ajantuhlausta, parempi on vain antaa koneiden tehdä työ. Nehän voivat kirjoittaa artikkelin sekunneissa.
Tästä uhkakuvasta huolimatta olen toiveikas tulevaisuuden suhteen. Nykyisen hankkeen puitteissa rahoitusta on vielä hetkeksi jäljellä ja uusia hankkeita yksin ja yhdessä muiden kanssa on jo kehitteillä. Vaikka rahoituksen hakeminen tuntuu raskaalta, hankkeiden kehittely ja suunnittelu tuovat virtaa työhön. Nykyinenkin hanke on vienyt minut mennessään ja samalla olen innoissani siitä, että tutkimusaiheita riittää tulevaisuudessakin. Toivottavasti niiden tutkimiseen löytyy myös resursseja.
