Blogi

Kuvituskuva: läppäri ja valkoinen paperi, jossa otsikko "my resume".
Työnhaku

Narratiivinen CV

Tutkijoiden rekrytoinneissa on perinteisesti keskitytty numeroihin. Tutkijan on ajateltu olevan sitä parempi, mitä enemmän hänellä on mm. julkaisuja, viittauksia, rahoitettuja projekteja tai esimerkiksi ohjattuja graduja ja väitöskirjoja. Perinteisessä CV:ssä listataan saavutukset, minkä lisäksi hakudokumentteihin on vielä lisätty lista julkaisuista. Tärkeimmät julkaisut käydään kärkihakijoiden osalta läpi ja niiden laatu tarkistetaan. Laatu ei tokikaan aina tarkoita sitä,… Jatka lukemista Narratiivinen CV

Tutkijan arki

Vuosi tutkijatohtorina – Flowta ja väsymystä

Syksy on ollut oman tutkimustyöni kannalta vauhdikas. Nyt kun vuosi sitten aloittamani tutkimusprojektin aihe alkaa olla tutumpaa ja ensimmäiset tutkimukset ovat valmistuneet, olen päässyt toden teolla kirjoittamaan ensimmäisiä artikkeleitani tutkijatohtorina. Jos viime vuosi meni vielä uuden arjen opettelussa väitöksen jälkeen, nyt tuntuu, että olen vihdoin pääsemässä kiinni työn rutiineihin. Olen saanut parempaa järjestelmällisyyttä työhön.  Lähes… Jatka lukemista Vuosi tutkijatohtorina – Flowta ja väsymystä

Konferenssit

Konferenssisanastoa

Miten konferenssiesitelmä eroaa posteriesitelmästä? Tai mitä tarkoittaa konferenssin työpaja? Oma mielikuvani on, että työpajassa korjataan ja rakennetaan tai upotetaan kädet saveen. Konferenssin työpajassa ei kuitenkaan heiluteta vasaraa, eikö niin? Entä mitä esitelmäkutsussa esiintyvä full paper tarkoittaa? Jos osallistut ensimmäistä kertaa isoon konferenssiin, voi olla vaikea ymmärtää kaikkea ohjeistusta, jos koko konsepti on vielä vieras. Ei… Jatka lukemista Konferenssisanastoa

Rahoitus

Toivo parasta, pelkää pahinta: Apurahahakijan tarina

Apurahojen hakemisessa on jotain ihanaa. On inspiroivaa suunnitella uutta projektia, tehdä hieman taustatutkimusta ja huomata aukkoja tiedossamme. Vaikka hakupapereiden kirjoittaminen ei olekaan yhtä juhlaa, ideointi ja uudesta projektista haaveilu saa tutkijan aina innostumaan. Kun hakemuksen tekoon on panostanut muutaman viikon täysillä ja on itse sitoutunut aiheeseen, tutkija saattaa varovasti ajatella: ehkä nyt on saumaa.  Kun… Jatka lukemista Toivo parasta, pelkää pahinta: Apurahahakijan tarina

Tutkijan arki

Tutkijan identiteetti ja työn ilot 

Olen pyrkinyt koko lyhyen tutkijanurani ajan pysymään realistisena urani suhteen. Yritän välttää tekemästä tutkijuudesta liian oleellista identiteettini osaa. Tutkimus on sitä, mitä teen työkseni, mutta en ole tutkija. Ura kun saattaa katketa milloin vain: ehkä en saa rahoitusta ennen kuin nykyinen rahoitettu kausi päättyy, ehkä jään työttömäksi, ehkä lopulta löydän uuden työn toiselta alalta ja… Jatka lukemista Tutkijan identiteetti ja työn ilot 

Laptop and notebook
Tutkijan arki

Väitöskirjatutkijasta tutkijatohtoriksi – itsevarmuutta ja haparointia

Tutkijatohtorina olen jälleen polun alussa, monella tapaa. Olen vasta väitellyt, eli olen hyvin ”nuori” tutkijatohtori. Olen väitöksen jälkeen vaihtanut affiliaatiota, joten esimerkiksi tutustuminen toisen yliopiston järjestelmiin on vienyt jonkin verran aikaa. Tutkijatohtorina tutkimani aihe on minulle uutta sekin, joten käytän paljon aikaa teoriakirjallisuuden ja aiempien tutkimusten läpikäymiseen. Lisäksi tänä lukuvuonna pääsen ensimmäistä kertaa opettamaan yliopistossa, mistä… Jatka lukemista Väitöskirjatutkijasta tutkijatohtoriksi – itsevarmuutta ja haparointia

Kasa kirjoja
Kirja

Kirjasta | Väitöksen jälkeen – Opas akateemiselle uralle

Ostin Johanna Isosävin ja Camilla Lindholmin kirjan Väitöksen jälkeen (Art House, 2021) jo melkein heti sen julkaisun jälkeen. Olin silloin noin puolivälissä väitöskirjani kanssa ja hetki sitten palannut ensimmäiseltä vanhempainvapaaltani. Ajattelin silloin, että vaikka kirjan nimi viittaakin aikaan väitöksen jälkeen, samat asiat pätevät jo väitöskirjatutkijan arjessa. Rahoituksen haku on monelle ajankohtaista jo silloin, samoin kuin… Jatka lukemista Kirjasta | Väitöksen jälkeen – Opas akateemiselle uralle

Käsi kirjoittamassa listaa muistivihkoon
Jatko-opinnot

10 vinkkiä aloittavalle väitöskirjatutkijalle

Oletko juuri aloittanut tai aloittamassa tohtoriopinnot? Tai harkitsetko tutkijakoulutukseen hakemista? Ehkä mietit, millaista väitöskirjatutkijan arki lopulta on? Varmaankin haluat heti koulutuksen ja väitöskirjatyön alussa päästä hyvää vauhtiin ja tietää, mitkä työkalut on hyvä ottaa käyttöön alusta alkaen? Hienoa, olet oikeassa paikassa! Tässä julkaisussa listaan kymmenen asiaa, joita olisi hyvä tietää jo väitöskirjatyön ja tutkijakoulutuksen alussa,… Jatka lukemista 10 vinkkiä aloittavalle väitöskirjatutkijalle

Karonkka, Väitös

Kohti väitöstä, osa 5: Tunnelmia väitöksestä ja karonkasta

Tässä tulee Kohti väitöstä -sarjan viimeinen osa. Miten väitös ja karonkka sitten lopulta sujuivat? Millaisissa tunnelmissa nämä jännittävät hetket kuluivat ja mitä valmisteluja tein ennen h-hetkeä? Käyn läpi väitöspäivän ja sitä edeltäneiden päivien kulkua. Lopuksi puhun myös rahasta: millaisia kuluja väitöspäivään liittyy? Väitöstä edeltäneinä päivinä lapseni olivat kipeinä ja kanssani kotona. Viikko ei siis sujunut… Jatka lukemista Kohti väitöstä, osa 5: Tunnelmia väitöksestä ja karonkasta