Oletko työelämässä, mutta haluaisit myös tehdä väitöskirjan? Mitä vaaditaan siihen, että voi valmistua tohtoriksi työn ohessa? Onko täyspäiväisen työn ja väitöskirjaprojektin yhdistelmä silkkaa hulluutta, joka lopulta päättyy uupumukseen, vai voisiko siitä selvitä ehjin nahoin?
Mikäli haluat tohtorin hatun ja miekan, niin ei se mahdotonta ole töiden ohessakaan, mutta töitä, sinnikkyyttä ja hulluutta se vaatii.
En tiedä, voisinko vilpittömästi suositella näin kuluttavaa elämäntapaa kenellekään lähimmäiselleni. Mieleen on usein muistunut tunnetun novellikirjailija Paul Austerin ajatus (vapaasti mukailtuna): Jos voit olla ryhtymättä kirjailijaksi, älä missään tapauksessa ryhdy. Mutta jos et mitenkään voi olla ryhtymättä kirjailijaksi, sitten ei varmaan auta muukaan.
Itselläni ei ole tästä yhdistelmästä kokemusta, joten pyysin niitä, joilla sitä on, kertomaan omasta polustaan. Sain 12 väitöskirjan ja työn yhdistäneeltä vastauksia kysymyksiini mm. siitä, miten he ovat arkensa järjestäneet ja miten he ovat kokeneet tuon yhdistelmän toimineen omalla kohdallaan. Useimmat vastaajat halusivat pysyä nimettöminä, joten kaikki tekstissä käytetyt lainaukset ovat anonyymejä. Vastaajat työskentelevät pääasiassa erilaisissa asiantuntijatehtävissä, ja heidän väitöskirjansa ovat mm. viestinnän, kasvatustieteiden, kielitieteiden, teologian, yhteiskuntatieteiden ja kauppatieteiden aloilta.
Vastanneista viisi oli jo väitellyt ja seitsemällä väitöskirja oli vielä kesken. Osalla väitöskirjaprojekti oli vasta alkuvaiheessa ja osalla työn ja väitöskirjan yhdistämistä oli takana jo useampi vuosi. Kaksi vastaajaa on saanut rahoitusta tutkimukselleen, joten päivätyö on ainakin hetkeksi katkolla. Vastaajissa oli niitä, jotka tekivät tai olivat tehneet väitöskirjan päästäkseen ”eteenpäin” työelämässään, sekä niitä, jotka tekivät väitöstutkimusta ikään kuin harrastuksena, jolloin toiveissa ei niinkään ollut ”saavuttaa” mitään, vaan enemmänkin haastaa itseään.
Tavoitteenani oli löytää vastauksista tiettyjä kaavoja, jotka toistuisivat jokaisella vastaajalla. Olisi ollut hienoa antaa lukijalle vastaus siihen, miten tällaisen yhdistelmän saa toimimaan. Valitettavasti en kuitenkaan pysty antamaan suoraviivaista vastausta. Jokainen tarina oli erilainen ja jokaisen vastaajan tilanne oli omanlaisensa. Joitain yhdistäviä tekijöitä onneksi löytyi.
Työn ja väitöskirjaprojektin yhdistelmään liittyy riskejä, etenkin oman jaksamisen kannalta, mutta toisaalta tutkimustyö voi tuoda myös virtaa päivätyöhön ja hyödyttää koko työyhteisöä. Paljon riippuu siitä, millainen työpaikka on kyseessä ja millainen motivaatio väitöstutkimuksen tekoon on.
Kaikille on varmasi selvää ilman kokemustakin, että helppoa työn ja väitöskirjan yhdistäminen ei ole. Se vaatii sinnikkyyttä, suunnitelmallisuutta ja itsensä johtamisen taitoja. Väitöskirjan teko jo itsessään voi olla ajoittain kuluttavaa, ja jos sitä joutuu tehdä työpäivän päätteeksi ja öisin, tai käyttämään siihen vähintään lomat ja viikonloput, ei palautumiselle juuri jää aikaa. Vaarana on myös, että väitöskirjan valmistuminen venyy, jolloin motivaatio sen loppuun saattamiseen saattaa kärsiä.
Kaikesta tästä huolimatta suurin osa jo väitöskirjan valmiiksi saaneista vastaajista kertoi, että työn ja väitöskirjan yhdistäminen oli heidän kohdallaan toiminut vähintäänkin ihan hyvin.
Työaika
Työn ja vapaa-ajan jaksotus vaihteli vastaajasta ja väitöskirjan vaiheesta riippuen. Useampi kertoi ottaneensa työn loppuvaiheessa opintovapaata työstä, jotta intensiivisen kirjoittamis- ja korjausvaiheen sai vietyä loppuun. Muuten väitöskirjatyötä on tehty töiden jälkeen, viikonloppuisin, lomalla ja jopa öisin. Perheellisillä illat kuluvat yleensä lasten kanssa. Heille lasten harrastukset ovat tarjonneet ainakin pieniä hetkiä, jolloin väitöskirjaa on voinut edistää.
Työpäivä, joka sisältää sekä päivätyön että väitöskirjan teon, oli noin 12 tuntia, eli väitöskirjaan on käytetty noin neljä tuntia päivätyön lisäksi. Toki väitöskirjaan käytetty aika riippuu paljon työn vaiheesta ja myös millainen kausi työpaikalla on menossa. Jos päivätyössä on menossa kiireinen kausi, väitöskirjasta on pidetty taukoa. Useampi sanoi myös pitäneensä vapaapäiviä: yksi sanoi pyrkivänsä pitämään yhden päivän viikosta vapaana molemmista, toinen oli päättänyt pitää koko viikonlopun vapaana.
Eräs kirjoittaja sanoi hyötyneensä paljon siitä, että hän pyrkii kirjoittamaan 15 minuuttia joka päivä. Näin väitöskirja pysyy jatkuvasti mielessä, eikä aikaa tarvitse kuitenkaan käyttää paljon (vaikka huomaamatta 15 minuuttia saattaakin venyä, kun pääsee vauhtiin). Kun väitöskirja on koko ajan tuoreena mielessä, on helppo saada ajatuksesta kiinni taas seuraavana päivänä.
Työnantajan suhtautumisella on suuri merkitys
Työnantajan suhtautumisella väitösprojektiin on merkitystä. Joillakin työpaikoilla voidaan ihan konkreettisesti auttaa sinua väitöskirjan teossa esimerkiksi niin, että voit käyttää osan työpäivästäsi väitöskirjaprojektiin. Tällaiset työpaikat ovat harvassa, mutta niitäkin on. Näillä työpaikoilla arvostetaan erityisen paljon kouluttautumista ja sitä, että työntekijät pitävät itsensä ajan tasalla uusimmasta tutkimustiedosta.
Vaikka työnantaja ei voisikaan tukea projektiasi ihan näin merkittävästi, jo se miten työpaikalla yleisesti suhtaudutaan väitöstutkimukseen on merkittävää tutkijan motivaatiolle. Vaikeuksia tulee silloin, jos työpaikalla ei ymmärretä lainkaan tutkijan työtä, eikä olla tutkimuksesta tai sen teosta lainkaan kiinnostuneita. Jos työnantajan panos väitöskirjallesi on se, että hän ajoittain muistaa kysyä sen valmistumisesta, voi helposti tuntua siltä, että väitöskirjan teko on turhaa. Motivaatio väitöskirjan edistämiseen saattaa kadota.
Väitöskirjan ja työn yhteensopivuus
Vastaajat kokivat yhdistelmän sitä mielekkäämmäksi, mitä enemmän väitöskirja ja työ tukivat toisiaan, tai mitä enemmän työpaikalla tiedettiin tutkimuksen teosta yleisesti. Jos työpaikalla on muitakin väitelleitä, heiltä saattaa saada hyvää vertaistukea omalle projektille. Joskus tuki voi olla työpaikalla jopa parempaa kuin yliopistolta saatu.
Eikä ole edes välttämätöntä, että väitöskirja ja työ suoraan liittyvät toisiinsa, vaan voi olla jopa parempi, että ne vain sivuavat samaa aihetta. Näin mielenkiinto säilyy molemmissa, eikä arki pyöri vain yhden aiheen ympärillä.
On ollut mukavaa huomata, että tuottamallani tiedolla ja melko ainutlaatuisella osaamisellani on merkitystä myös tutkimusmaailman ulkopuolella.
Näin jälkikäteen tarkasteltuna mä olen oikein tyytyväinen siihen, että mä tein väitöskirjan työn ohella. Se auttoi ymmärtämään tutkimuksen merkitystä myös oman työn kehittämisen kannalta sekä kannusti laajemmin pohtimaan tutkimuksen merkitystä yhteiskunnassa eri alueilla.
Työ + väitöskirja + pienet lapset?
Jos sinulla on pieniä lapsia tai jos haaveissasi on saada lapsi väitöskirjaprojektin aikana, harkitsisin tarkkaan sitä, pystytkö suoriutumaan kaikista kolmesta yhtäaikaisesti (työstä, väitöstutkimuksesta ja vanhemmuudesta). Onko nyt oikea aika väitöstutkimukselle? Tai vaihtoehtoisesti, odottaisin ensin tutkimusrahoituksen varmistumista ennen kuin ryhtyisin tekemään väitöskirjaa ja jättäisin sitten työt tauolle. Pienten lasten kanssa oma henkilökohtainen vapaa-aika on jo valmiiksi minimissään, joten loppuun palamisen riski on suuri, jos aiot tuon pienenkin ajan käyttää tutkimukseen.
En suosittele väikkäriä päivätyön kylkeen kellekään, ainakaan jos samaan aikaan saat kolme lasta ja olet keskellä ruuhkavuosia.
Miten yliopistossa suhtaudutaan?
Jos päivätyö on prioriteettisi, side yliopistoon saattaa jäädä heikoksi. Yliopiston koettiin kohtelevan päivätyöstä rahansa saavia väitöskirjatutkijoita eri lailla kuin niitä, jotka saavat palkkansa yliopistolta tai elävät apurahalla. Kuten yksi vastaajista sanoi, yliopistot eivät tunnista tutkijoiksi niitä, jotka saavat rahoituksensa päivätyöstä. He eivät välttämättä saa samoja sähköposteja, joita yliopistoon työsuhteessa olevat tai apurahalla tutkimusta tekevät saavat. Heillä ei välttämättä ole oikeutta saada työskentelytilaa yliopistolta. Näin ollen voi helposti kokea itsesi ulkopuoliseksi.
Ympäröivä yhteiskunta tunnistaa käytännössä vain vakituisen ja täysipäiväisen työntekijän ja yliopisto apurahalla toimivan väitöskirjatutkijan. — — On kuitenkin erikoista, että yliopiston kaltainen instituutio tekee näin suuren eron saman tutkijakoulun sisällä pelkästään rahoituksen lähteen perusteella.
Vasta kun työskentelin apurahalla, koin olevani osa jonkinlaista tutkijoiden yhteisöä. Sitä ennen yhteisöni oli [töissä], missä toki työskenteli myös muita, jotka ihan oikeasti ymmärsivät, mitä teen.
Väitöskirja ”harrastuksena”
Vaikka työn ja väitöstutkimuksen yhdistelmä on yleensä raskas, voi päivätyö tuoda myös helpotusta väitöskirjatutkijan arkeen. Työssä käyvän ei tarvitse huolehtia toimeentulosta, jolloin ainainen apuraharumba saa jäädä. Näin ollen tutkijana voi keskittyä juuri siihen mihin haluaa, ja väitöskirjan tekemisen voi ajatella enemmänkin harrastuksena. ”Harrastus”-sanan voi tässä toki ymmärtää kahdella eri tavalla: aidosti mukavana vapaa-ajan viettona, tai asiana, jonka rahoitat itse ja johon käytät vapaa-aikasi (vaikka ehkä haluaisit käyttää sitä muuhunkin).
Ajatus, että väitöskirja on ”vain harrastus” antaa minulle monta asiaa anteeksi, kun en ehdikään tekemään asioita niin hyvin kuin haluaisin.
Mutta toisaalta se, että kun sitä teki oman työn ohella eikä tutkimuksen rahoittamisesta tarvinnut huolehtia, toi sille tutkimukselle vapautta siihen, että pystyy aidosti tekemään semmoista tutkimusta mikä itseä oikeasti kiinnosti. Mä koen, että se, että ei ollut mitään ulkopuolista määrittelyä, lisäsi tosi paljon motivaatiota myös tutkimuksen tekemiseen.
Työaikaa en voinut käyttää tutkimukselle. Näistä johtuen en myös käynyt konferensseissa. Väitöstyö oli minulle tavallaan pitkälle omakustanteinen harrastus.
Vitsailen usein, että väitöskirja on harrastukseni, jota teen, kun en käy töissä. Se on myös totta, sillä useimmiten vapaapäivät tai viikonloput menevät vähintään osittain tutkimuksen parissa. Tästä olen puhunut puolisoni kanssa ja todennut, että en tunnista mitä vapaa-aika oikeasti on, sillä sitä ei käytännössä ole tutkijoilla, jotka rahoittavat tutkimuksen työssä käymällä.
Muista levätä!
Useampi vastaaja muistutti siitä, että väysymys saattaa tulla varkain. On siis tärkeää muistaa pitää huolta omasta jaksamisestaan jo ennaltaehkäisevästi, eikä ajatella, että väitöksen jälkeen on aikaa levätä. Työ pysyy mielekkäänä, kun pidät taukoja. Muuten saatat huomata uupumuksen viimeistään väitöksen jälkeen.
Vaikka tein väitöstyön nopealla aikataululla jälkeenpäin ajatellen olisi ollut hyvä antaa itselle aikaa ja tärkeää lepoa.
Kaiken voisi sanoa sujuneen hyvin, paitsi että en huomannut, kuinka vuosien varrella kuormitusta kertyi vähitellen. Olin väitöskirjaprosessin jälkeen selvästi uupunut ja olen joutunut kiinnittämään paljon huomiota palautumiseen viime vuosina.
No, kannattaako siihen ryhtyä?
Tiivistetysti: Väitöskirjaprojektin ja työn yhdistämisestä voi selvitä, mutta helppoa se ei ole. Nämä asiat kuitenkin näyttäisivät vaikuttavan positiivisesti siihen, että yhdistelmä toimii:
- Ominaisuudet: sinnikkyys, pitkäjänteisyys, suunnitelmallisuus, itsensä johtamisen taito
- Joustava työnantaja (tai ainakin ymmärtäväinen)
- Vakaa työ (ei pätkätöitä)
- Tutkitusta tiedosta kiinnostuva ja hyötyvä työyhteisö
- Ei pieniä lapsia kotona
- Mahdollisuus pidempään tutkimusjaksoon (esim. opintovapaa, lomat)
- Oma rento suhtautuminen väitöstutkimukseen
- Muut ”harrastukset”
- Yliopiston tarjoamat verkostot ja etäkurssit, sekä etätapaamiset ohjaajien kanssa
Lopuksi vielä yksi tärkeä lainaus eräältä vastaajalta:
Toivoisin kuitenkin kaikista eniten, että myös yliopisto näkisi kaltaisteni potentiaalin työelämän ja tutkimuksen sillanrakentajina. Me viemme työpaikoillemme paljon sellaista tietoa, jota ei muulla tavoin työpaikoille kulje. Me olemme yliopistoille hyviä mainoksia siitä, millaista osaamista väitöskirjatutkijat voivat tuoda hyvinkin erilaisiin työympäristöihin. Toivoisin tätä näkökulmaa arvostettavan nykyistä huomattavasti enemmän.
_______
Suuri kiitos kaikille kysymyksiini vastanneille!
