Karonkka, Väitös

Kohti väitöstä, osa 5: Tunnelmia väitöksestä ja karonkasta

Tässä tulee Kohti väitöstä -sarjan viimeinen osa. Miten väitös ja karonkka sitten lopulta sujuivat? Millaisissa tunnelmissa nämä jännittävät hetket kuluivat ja mitä valmisteluja tein ennen h-hetkeä? Käyn läpi väitöspäivän ja sitä edeltäneiden päivien kulkua. Lopuksi puhun myös rahasta: millaisia kuluja väitöspäivään liittyy? Väitöstä edeltäneinä päivinä lapseni olivat kipeinä ja kanssani kotona. Viikko ei siis sujunut… Jatka lukemista Kohti väitöstä, osa 5: Tunnelmia väitöksestä ja karonkasta

Tiimalasi
Ajanhallinta, Jatko-opinnot

Voiko tohtoriksi valmistua kolmessa vuodessa?

Opetus- ja kulttuuriministeriö on osoittanut yliopistoille lisää rahaa tohtoreiden kouluttamiseen ns. tohtorikoulutuspilotissa. Tarkoitus on kouluttaa lisää tohtoreita ja nopeuttaa valmistumista. Lisäksi tavoitteena on uudistaa ja kehittää tohtorikoulutusta niin, että se vastaisi paremmin yhteiskunnan ja työmarkkinoiden tarpeisiin. Lisärahoitusta annetaan väitöskirjatutkijoiden määräaikaisiin, kolmen vuoden työsuhteisiin tohtorin tutkinnon suorittamiseen. Ehtona on, että pilottiin osallistuvat väitöskirjatutkijat valmistuvat kolmessa vuodessa. [EDIT:… Jatka lukemista Voiko tohtoriksi valmistua kolmessa vuodessa?