Opetus- ja kulttuuriministeriö on osoittanut yliopistoille lisää rahaa tohtoreiden kouluttamiseen ns. tohtorikoulutuspilotissa. Tarkoitus on kouluttaa lisää tohtoreita ja nopeuttaa valmistumista. Lisäksi tavoitteena on uudistaa ja kehittää tohtorikoulutusta niin, että se vastaisi paremmin yhteiskunnan ja työmarkkinoiden tarpeisiin. Lisärahoitusta annetaan väitöskirjatutkijoiden määräaikaisiin, kolmen vuoden työsuhteisiin tohtorin tutkinnon suorittamiseen. Ehtona on, että pilottiin osallistuvat väitöskirjatutkijat valmistuvat kolmessa vuodessa. [EDIT: Kolmessa vuodessa valmistuminen ei ole ehto, mutta rahoitusta on saatavilla kolmeksi vuodeksi.]
Yliopistot ovat ottaneet positiivisen otteen pilottiin. Ja miksipä eivät olisi, onhan heille tarjottu lisärahoitusta ja tilaisuus näyttää, että he voivat tehokkaasti tuottaa uusia tohtoreita työelämän tarpeisiin. Can do -asenne on ihailtavaa, vaikka pilotti tarjoaa myös rutkasti haastetta.
Vastaan otsikon kysymykseen, että kyllä, tohtoriksi voi valmistua kolmessa vuodessa. Jotkut ovat valmistuneet neljässä vuodessa työn ohessa, joten eiköhän kolme vuotta pitäisi riittää väitöskirjatutkijalle, joka voi tehdä väitöskirjaa kokopäiväisesti.
Iso osa väitöskirjatutkijoista ei kuitenkaan valmistu tällä hetkellä edes neljässä vuodessa ja siihen on syynsä. Yksi ja ehkä merkittävin syy on rahoitus, johon tämä pilotin tuoma lisärahoitus tarjoaa lääkkeen.
Kun väitöskirjatutkijalle annetaan valmiiksi rahoitus, apurahojen hakemista ei tarvitse miettiä. Hurraa! Tämä varmasti nopeuttaa valmistumista. Väitöskirjatutkijat, jotka eivät ole työsuhteessa, joutuvat hakemaan apurahoja yleensä vähintään vuosittain, elleivät useamminkin. Apurahojen hakemiseen menee paljon aikaa, joten valmistumisnopeuden kannalta on tervetullutta, että rahoitushakemuksia ei tarvitse raapustaa.
Tällä on kuitenkin myös kääntöpuolensa. Tutkijan ammattiin kuuluu kiinteänä osana rahoituksen hakeminen. Jos apurahoja ei ole vielä väitöskirjatutkijana joutunut hakemaan, tämä tulee yleensä viimeistään vastaan post doc -vaiheessa. Lisäksi akateemisissa rekrytointi-ilmoituksissa korostetaan menestystä rahoituksen hakemisessa.
Rahoitushakemusten kirjoitustyyli on omanlaistaan ja siihen on syytä saada harjoitusta jo varhaisessa vaiheessa. Tätä tarkoitusta varten voidaan toki järjestää kursseja myös niille, jotka eivät joudu rahoitusta oikeasti hakemaan, mutta motivaatio tämän uuden genren koukeroiden oppimiseen voi olettaa olevan pieni silloin, kun taidolle ei ole sillä hetkellä kysyntää.
Apurahahakemuksissa tutkimussuunnitelmalla on tärkeä rooli. Hyvin ja vakuuttavasti kirjoitettu tutkimussuunnitelma on erittäin hyvä pohja menestyvälle apurahahakemukselle. Ehkäpä tohtorikoulutuspilotissa tullaan painottamaan tutkimussuunnitelman päivittämisen tärkeyttä, jotta väitöskirjatutkija harjaantuu niiden kirjoittamisessa. Tutkimussuunnitelman päivittäminen on tärkeää myös siksi, että tutkimuksen suunta pysyy kirkkaana ja että sitä tarkastellaan kriittisesti tasaisin väliajoin.
Toisaalta, tohtorikoulutuspilottiin osallistuvien väitöskirjatutkijoiden toivotaan työllistyvän muualle kuin yliopistoon, joten laadukkaiden apurahahakemusten kirjoittaminen ei välttämättä edes ole oleellinen taito. Ja tälläkin hetkellä on paljon väitöskirjatutkijoita, jotka työllistyvät projektissa, eikä heidänkään tarvitse näitä hakemuksia kirjoitella.
Vaikka pilottiin osallistuvien tutkijoiden ei tarvitsekaan käyttää aikaansa apurahahakemuksiin, on muita seikkoja, jotka voivat tehdä kolmen vuoden aikaraamista haastavan. Suurin osa niistä ei ole ”ongelmia” joita pitäisi yrittää kitkeä pois vaan tutkimuksen tekoon ja tutkijan ammattiin oleellisesti kuuluvia asioita, joiden poistuminen väitöskirjatutkijan arjesta ei välttämättä ole tarkoituksenmukaista.
Neljän vuoden määräaika oli minulle liian tiukka
Itse aloitin tohtoriopinnot syksyllä 2017. Tein ensimmäisen vuoden töitä projektissa, jolloin sopimukseni mukaan sain käyttää 50 % työajastani väitöskirjaan.
Vuoden 2018 syksystä alkaen tein väitöskirjaa apurahalla. Sain silloin Emil Aaltosen Nuoren tutkijan apurahan, jota on mahdollista saada kolme vuotta, mikäli työ etenee suunnitelman mukaisesti. Joka vuosi apurahaa täytyy kuitenkin hakea uudelleen. Tämän kolmivuotisen apurahan jälkeen sain Suomen Kulttuurirahastolta ja Tampereen kaupungilta viimeistelyapurahaa yhteensä yhdeksälle kuukaudelle. Olen siis tehnyt yhteensä töitä apurahalla 3 vuotta ja 9 kuukautta.
Väittelen huhtikuussa 2024. Virallisesti valmistuminen menee varmaankin toukokuun puolelle. Olen silloin ollut väitöskirjatutkija yhteensä n. 6 vuotta ja 9 kuukautta. Kun tästä otetaan pois kaksi vanhempainvapaata sekä puolet ensimmäisestä vuodestani (koska en tehnyt väitöskirjaa kokoaikaisesti), olen tehnyt aktiivisesti väitöskirjaa 4 vuotta ja 6 kuukautta.
En siis tule valmistumaan tavoiteajassa, joka tällä hetkellä on neljä vuotta.
Olen erittäin päämäärätietoinen. Jos jotain päätän tehdä, keskityn siihen ja teen sen itse itselleni asettamassani määräajassa. Joskus luovutan tai löyhennän määräaikoja, mutta silloinkin vaadin itseltäni perusteluja. Päätöksen tulee olla harkittu, eikä perustua vain siihen, että ei huvita eikä jaksa.
Ja ei, en yritä tässä nostaa omaa häntääni. Omasta kokemuksestani voin kertoa, että tällainen päämäärätietoisuus ei ole aina hyvä ominaisuus, vaikka on siitä paljon hyötyäkin.
Kerron tämän siksi, että minullakin oli kyllä tavoitteena valmistua määräajassa. En kuitenkaan asettanut tätä itselleni mitenkään ehdottomaksi tavoitteeksi, koska tiesin, että on paljon minusta riippumattomia syitä, joiden vuoksi valmistuminen voi venyä. Enkä edes tiennyt, mitä kaikkea opintoihin liittyy. Mielestäni olen kuitenkin käyttänyt nämä 4 vuotta ja 6 kuukautta tehokkaasti eikä välissä ole ollut juurikaan aikaa haahuilla.
Väitöskirjan tavoitteiden tulee olla alusta asti selvillä
Syitä sille, miksi valmistun näinkin nopeasti, olivat mm. hyvät ja avuliaat ohjaajat, rahoitus ja se, että minulle oli oikeastaan jo projektin alussa selvää, mitä tulen tutkimaan. Suunnitelmani ei ole juurikaan muuttunut sen jälkeen, kun kirjoitin tutkimussuunnitelmani hakiessani jatko-opintopaikkaa. Tutkimuskysymykset ja metodit ovat toki tarkentuneet, mutta tutkimukseni tavoitteet ovat olleet suurin piirtein selvillä jo alusta alkaen.
Jos väitöskirjatutkija ei ole tutkija projektissa, jossa tutkimuskysymykset ja muut perustat on jo asetettu, väitöskirjatutkija miettii tutkimusaiheen itse (ohjaajien avustuksella toki). Kun väitöskirjatutkija aloittaa työnsä, tilanne on kuitenkin yleensä se, että tutkimusmaailma, tutkimusmetodit ja se, mitä ylipäänsä on mahdollista tutkia väitöskirjassa ja missä laajuudessa, ei ole väitöskirjatutkijalle täysin selvää. Ensimmäinen tutkimussuunnitelma on yleensä vähän sinne päin.
Jos valmistumiselle asetetaan tiukat raamit ja tutkimisen tulee olla mahdollisimman tehokasta, näkökulman, aineiston tai tutkimuskysymysten muuttamiselle ei välttämättä ole aikaa. Ei välttämättä ole mahdollista muuttaa suuntaa, jos kesken kaiken huomaa, että alussa valittu tutkimusasetelma ei ehkä toimikaan. Ehkä se ei tuotakaan sellaista tietoa, jota tarvitsemme. Mitä jos joku toinen lähtökohta olisikin parempi?
Mitä käy tutkimusartikkeleiden laadulle?
Artikkeliväitöskirjaa kirjoittavan tulee sisällyttää väitöskirjaan 3-5 tutkimusartikkelia, joista yleensä yksi voi olla tilassa ”lähetetty arvioitavaksi” siinä vaiheessa, kun väitöskirja lähtee esitarkastukseen. Miten tohtorikoulutuspilotin kolmen vuoden määräaika tulee vaikuttamaan näiden tutkimusartikkeleiden laatuun?
Jos haluaa julkaista artikkeleita laadukkaissa lehdissä, on tavallista, että väitöskirjatutkijan artikkeli ei luultavasti tule heti hyväksytyksi, ainakaan ilman suuria muutoksia (paitsi, jos kanssakirjoittajina on kokeneita tutkijoita). Jos käsikirjoitus saa paljon korjausehdotuksia tai jos se jopa hylätään, sen muokkaamiseen kuluu aikaa, minkä lisäksi uusi arviointikierros kuluttaa arvokkaita viikkoja tai jopa kuukausia.
Jotta valmistuminen kolmessa vuodessa on mahdollista, täytyy julkaisustrategia luoda niin, että julkaisut ovat valmiina mahdollisimman nopeasti. Tämä tarkoittaa ehkä sitä, että ei ole järkevää tähdätä niihin suosittuihin ja laadukkaimpiin lehtiin. Jos lähettää artikkelin korkeatasoiseen lehteen, ottaa tietoisen riskin, että todennäköisesti artikkelia ei julkaista tai ainakin se saa paljon korjausehdotuksia. On hyvin harvinaista, että vertaisarvioija antaisi pelkkää hyvää palautetta.
Jotta valmistuminen määräajassa olisi mahdollista, tavoitteet kannattaa asettaa alas. Ei välttämättä ole järkevää tähdätä siihen JUFO 3 tason tai edes tason 2 lehteen vaan tyytyä heikompaan tasoon. Heikompilaatuisiin lehtiin ei tarjota niin paljon käsikirjoituksia, joten niiden laatuvaatimukset eivät välttämättä ole niin korkeita. (Huom. JUFO-luokitus ei välttämättä aina kerro lehden laadusta. JUFO-luokitukset päivittyvät hitaasti, joten tason 1 lehti voi olla aivan yhtä laadukas kuin tason 3 lehti.)
Sillä, minkä JUFO-tason lehdessä pilottiin osallistuva väitöskirjatutkija artikkelinsa julkaisee, ei välttämättä ole mitään väliä. Toiveenahan on, että hän työllistyy akatemian ulkopuolelle. Mutta mikäli toiveena on jatkaa uraa tutkijana tohtoroitumisen jälkeenkin, JUFO-luokituksilla saattaa olla merkitystä. Henkilö, joka on julkaissut laadukkaammiksi arvioiduissa lehdissä, saa etumatkan.
Voisiko valmistumisvaihetta tiivistää?
Yliopistoissa on etsitty keinoja lyhentää valmistumisaikaa tehostamalla tohtoriopintojen viimeisten vaiheiden aikataulua. Noin kuuden kuukauden vaihe, jonka aikana työ tarkastetaan esitarkastuksessa, siihen tehdään korjaukset, tiedotetaan ja väitellään, on aika pitkä. Esimerkiksi kahden kuukauden esitarkastusvaihe tuntuu väittelijästä pitkältä. Mutta lyhyempi ja tiukempi tarkastusaika voisi tarkoittaa sitä, että esitarkastajaa olisi vaikea löytää.
Joissain tapauksissa vastaväittäjää etsitään ja kysytään vasta esitarkastuksen valmistuttua. Mutta koska vastaväittäjältä vaaditaan paljon aikaa työn tarkkaan läpikäyntiin, minkä lisäksi hänen pitää varata kalenterista tilaa väitöstilaisuutta varten, vastaväittäjän etsiminen ja aikataulujen varmistaminen jo etukäteen voisi nopeuttaa valmistumista. Ehkä voisi olla hyvä tapa kysellä vastaväittäjää jo ennen esitarkastusta, jolloin aikatauluja on helpompi sovitella?
Olen itse huomannut, että väitöspäivän ja sitä edeltävien vaiheiden käytännön järjestelyihin kuluu yllättävän paljon aikaa. Vaikka esitarkastusvaihe tuntui pitkältä, sen jälkeen aika on kulunut nopeasti. Lektion kirjoittaminen, tiedotus, väitöskirjan painokuntoon saattaminen, väitöstilaisuuden käytännön valmistelut ja karonkkavalmistelut vievät aikaa. En silti väitä, että näitä ei voisi tehdä myös lyhyemmässä ajassa.
Enemmän resursseja ohjaukseen
Toivon, että tohtorikoulutuspilotin myötä väitöskirjatutkijoiden ohjaukseen kiinnitetään enemmän huomiota. Nopeampi valmistuminen vaatii tehokkaampaa ohjausta. Samaan aikaan olen kuitenkin itse ollut tyytyväinen siihen, että ohjaajat ovat olleet saatavilla, mutta eivät ole pitäneet minua tiukassa otteessaan. Olen saanut itse valita, missä haluan julkaista ja mitä haluan julkaista. Ohjaajat ovat antaneet ohjeistusta silloin, kun olen sitä pyytänyt. Tällaista vapautta ei varmaan voida taata väitöskirjatutkijalle, jolla on paine valmistua tiukassa määräajassa.
Mielestäni on kuitenkin tervetullutta, että tohtorikoulutusta yritetään vähän ravistella. Vaikka pilotin jälkeen huomattaisiinkin, että kolme vuotta on liian tiukka aikaraami, pilotin seurauksena monia käytäntöjä tullaan toivottavasti parantamaan ja tehostamaan. Ehkä ohjaukseen kiinnitetään enemmän huomiota. Ehkä valmistumisvaiheeseen keksitään uusia käytäntöjä. Ehkä (ja toivottavasti) väitöskirjatutkijoille tarjotaan enemmän tukea.
