Väitöspäiväni lähestyy. Olen työstänyt väitöskirjaani nyt yhteensä noin neljä ja puoli vuotta. Vaikka aikaa on kulunut näinkin paljon, saan edelleen lähipiiriltäni sellaisia kysymyksiä, jotka osoittavat, että en ole koskaan oikein osannut selittää, mitä teen. Toisaalta, en minäkään tiedä mitä kaikki ystäväni tai perheenjäseneni käytännössä tekevät työssään, vaikka tiedänkin, mikä heidän ammattinsa on. Kaikissa ammateissa on sellaisia asioita, joita on vaikea selittää ulkopuolisille.
Nyt kun väitös alkaa olla lähellä, tuli mieleeni kuitenkin käydä tarkemmin läpi sitä, mikä väitöskirja oikeastaan on. Mitä väitöskirjatutkija tekee? Mikä on se tuotos, jota ”puolustan” väittelyssä? Palaan siis perusasioiden äärelle. Teksti voi olla avuksi tohtoriopinnoista kiinnostuneille, mutta myös esimerkiksi väitöskirjatutkijan lähipiirille, joka esimerkiksi ennen väitöstilaisuuteen saapumista haluaa tietää enemmän väitöskirjan tekemisestä.
Onko väitöskirjatutkimus työtä vai opiskelua?
Väitöskirjatutkija on jatko-opiskelija ja häntä voidaan kutsua myös tohtoriopiskelijaksi. Sana ”jatko-opinnot” voi kuitenkin olla hieman hämmentävä, sillä samaa sanaa voidaan käyttää, kun puhutaan muistakin kuin akateemisista jatko-opinnoista. Esimerkiksi lukion jälkeiset opinnot ovat jatko-opintoja, ja joskus jopa peruskoulun jälkeisiä opintoja kutsutaan jatko-opinnoiksi. Lisäksi ylempi ammattikorkeakoulututkinto on jatko-opiskelua. Onko siis väitöskirjan tekokin opiskelua?
Kyllä ja ei.
Viime vuosina Suomessa on yliopistoissa otettu vahvemmin käyttöön termi ”väitöskirjatutkija” sen sijaan, että jatko-opintoja tekevää kutsuttaisiin tohtoriopiskelijaksi. Väitöskirjatutkija terminä korostaa enemmän sitä, että jatko-opintoja suorittava tekee tutkimusta, ei niinkään opiskele.
Kuitenkin yliopistolla väitöskirjatutkijalla on yleensä opiskelijan status. Hän voi osallistua kursseille ja hän saa niistä opintopisteitä. Mutta jos väitöskirjatutkija on saanut apurahan, hän voi tehdä yliopiston kanssa resurssisopimuksen, jolloin hän on ainakin jossain määrin myös osa henkilökuntaa, vaikka ei saakaan yliopistosta palkkaa.
Jatko-opintoihin liittyy jonkin verran ihan perinteistä opiskelua. Samalla lailla kuin perustutkinto-opiskelija, myös väitöskirjatutkija kerää opintopisteitä, joista suurin osa tulee kuitenkin väitöskirjasta. Tohtorin tutkintoon kuuluu myös joitain pakollisia kursseja. Tällaisia voivat olla esimerkiksi tutkimusfilosofian ja tutkimuksen etiikan kurssit. Väitöskirjan ja kurssien lisäksi opintopisteitä saa sellaisesta toiminnasta, joka lisää tutkijan ammattitaitoa ja kerryttää kokemusta tutkijan työhön kuuluvista tehtävistä. Tällaisia ovat esimerkiksi konferensseissa esiintyminen, arviot tieteellisistä artikkeleista, julkaisut ja luennot.
Väitöskirjatutkija on vielä aloitteleva tutkija, joka saa jatko-opintojen aikana perehtyä tutkijan ammattiin. Tässä mielessä hän on opiskelija. Hän saa tukea mm. ohjaajilta eikä hänen tarvitse toimia vielä niin itsenäisesti kuin tohtorin tutkinnon suorittaneen.
Kuitenkin väitöskirjatutkija voi olla myös ammattinimike ja väitöskirjatutkimus on monelle väliaikainen päätyö. Väitöskirjatutkija voi olla työsuhteessa yliopistoon, jolloin hän tekee tutkimusta palkallisena tutkijana esimerkiksi osana tutkimushanketta tai erikseen palkattuna väitöskirjatutkijana. Lisäksi väitöskirjatutkijat voivat hakea apurahaa, jonka turvin he voivat tehdä väitöskirjatutkimusta muusta työstä vapaana. Jos apuraha on myönnetty täyspäiväiseen tutkimukseen, toisen työn tekeminen sivussa ei ole sallittua kuin pienissä määrin.
Mitä väitöskirjatutkija tekee?
Pähkinänkuoressa, väitöskirjatutkija tekee tutkimusta, käy joillain kursseilla, ehkä opettaa yliopistolla ja todennäköisesti osallistuu kansallisiin ja kansainvälisiin konferensseihin, joissa hän esittelee omaa tutkimustaan ja saa siitä kysymyksiä ja kommentteja. Hänellä voi myös olla sivuprojekteja (esimerkiksi muita tutkimuksia), joita hän edistää väitöskirjatutkimuksen ohessa.
Todellisuudessa väitöskirjatutkijoiden arki on hyvin erilaista riippuen mm. siitä, mistä rahoitus tulee (ja onko sitä) ja onko tutkija osana tutkimusryhmää vai tekeekö hän tutkimusta yksin. Jotkut tekevät väitöskirjaa myös kokopäivätyön ohessa.
Useimmissa tapauksissa status vaihtelee vuosien mittaan, mikä johtuu rahoituksen pätkittäisyydestä. Tämä pätkittäisyys on tavallista akateemisen uran myöhemmissäkin vaiheissa. Väitöstutkimus voidaan aloittaa esimerkiksi niin, että tehdään väitöskirjaa muun työn ohessa ja samalla haetaan apurahaa. Jos apurahaonni suosii, väitöskirjatutkija voi ottaa vapaata työstä ja keskittyä tutkimuksen tekoon. Ja sitten loppuvaiheessa väitöskirjatutkija voi saada yliopistolta palkallisen paikan väitöskirjan viimeistelyä varten.
Jotkut väitöskirjatutkijat tekevät tutkimustaan osana tutkimushanketta. Näissä tilanteissa väitöskirjan aihe on suunniteltu hankkeen määrittämissä puitteissa. Väitöskirjatutkijaksi haluava on voinut siis hakea tutkijaksi suoraan hankkeeseen, ja hän tekee tutkimusta muiden tutkijoiden kanssa, osana hanketta. Näissä tilanteissa rahoitusta on saatavilla heti ja parhaassa tapauksessa useammalle vuodelle.
Jokaisella väitöskirjatutkijalla tulee olla ohjaaja. Ohjaajan tehtävä on ohjeistaa väitöskirjatutkijaa ja valvoa väitöskirjaprojektin edistymistä. Ohjaajan ja väitöskirjatutkijan suhde voi olla hyvin erilainen riippuen mm. siitä, miten paljon tutkija haluaa tukea tai miten paljon ohjaaja pystyy sitä tarjoamaan. Joissakin tapauksissa ohjaaja ja väitöskirjatutkija tapaavat tai juttelevat viikoittain, toisissa tapauksissa tapaamiset järjestetään tarvittaessa, esimerkiksi kun on tarpeen antaa kommentteja artikkelin tai uuden luvun luonnokseen.
Jos keskitytään väitöskirjatutkijan arjen ytimeen, eli tutkimuksen teon arkeen, se koostuu pääasiassa näistä asioista: hän lukee tutkimuskirjallisuutta, kerää aineistoa (esim. haastattelee, etsii digitaalista aineistoa, kerää näytteitä, lähettää kyselylomakkeita), analysoi käyttäen valitsemaansa metodia, tulkitsee tuloksia, ja kirjoittaa kaikesta tästä tieteellistä tekstiä (joko kirjaan tai artikkeliin).
Jos väitöskirjatutkijalla ei ole palkallista tutkijan pestiä eikä päätyötä (tai ei halua jatkaa siinä), hän todennäköisesti hakee apurahaa. Apurahojen hakemiseen kuluu yllättävän paljon aikaa, ja sitä todennäköisesti tehdään useamman kerran vuodessa. Tätä tarkoitusta varten kirjoitetaan ja tuunataan tutkimussuunnitelmaa.
Konferensseissa käyminen on oleellinen osa väitöskirjatutkijoiden arkea, vaikkakaan ei pakollinen. Jos unelmissa on jatkaa tutkijana, myös konferensseissa esiintymistä on hyvä harjoitella jo hyvissä ajoin.
Saman alan väitöskirjatutkijat saman yliopiston sisällä kokoontuvat yleensä säännöllisesti seminaariin, jossa omaa työtä on mahdollista esitellä ja saada siitä palautetta. Lisäksi seminaarissa voidaan keskustella väitöskirjan tekoon liittyvistä käytännön asioista, esimerkiksi artikkeleiden julkaisemisesta.
Myös jo aiemmin mainitsemani kurssit vievät erityisesti väitöskirjaprojektin alkuvaiheessa melko paljon aikaa. Ne ovat kuitenkin yleensä sen kaltaisia, että ne suoraan tukevat väitöskirjaprojektia.
Mikä on väitöskirja?
Tieteellisiä väitöskirjoja on kahta eri laatua: monografioita ja artikkeliväitöskirjoja.
Monografia on se ”perinteinen” väitöskirja. Monografiassa väitöstutkimus on koottuna yhteen yhtenäiseen kirjaan, jonka pituus voi vaihdella paljonkin. Monografiamuotoiseen väitöskirjaan sopii erityisesti sellainen tutkimus, joka tutkii selkeästi yhtä yhtenäistä aihetta, jonka voi järkevästi puristaa toimivaksi kokonaisuudeksi. Monografia sopii erityisesti niille, jotka pystyvät hahmottamaan ison kokonaisuuden jo alusta alkaen. Monografiaa tekevä saa ulkopuolisen palautteen työstään yleensä vasta esitarkastuksessa, kun koko paketti jätetään kerralla arvioitavaksi.
Artikkeliväitöskirja (tai osajulkaisuväitöskirja, nippuväitöskirja) taas koostuu 3–5 vertaisarvioidusta tieteellisestä artikkelista sekä yhteenvedosta. Varsinainen tuotos, eli väitöskirja, koostetaan näistä kaikista. Artikkeliväitöskirjan tehnyt on jo esitarkastusvaiheeseen päästyään saanut palautetta työstään vertaisarvioinneista. Hänen työtään on jo siis validoitu, sillä artikkelit ovat saaneet ulkopuoliselta hyväksyvän arvion. Näin ollen esitarkastusvaiheessa artikkeliväitöskirjan tehnyt tietää ainakin sen, että artikkeleihin ei voi enää tehdä muutoksia eikä sellaisia voida edes vaatia. Sen sijaan esitarkastuksessa yhteenveto on erityisen arvion alla: yhteenvedossa tulisi selittää lukijalle, miten nämä erilliset tutkimusartikkelit liittyvät toisiinsa, miten ne yhdessä vastaavat väitöskirjatutkimuksen tutkimuskysymyksiin ja antavat tietoa tutkittavasta aiheesta.
Kun monografian pituus voi vaihdella paljonkin, artikkeliväitöskirjat ovat yleensä melko saman pituisia, toki alasta riippuen. Humanistisella alalla yhden tutkimusartikkelin pituus on yleensä n. 8000 sanaa. Yhteenvedon pituus voi vaihdella, mutta se on harvoin pidempi kuin 100 sivua.
Riippumatta sen muodosta, väitöskirjan tulisi antaa uutta tietoa ja tutkimuksen tulisi olla tehty alan konventioita kunnioittaen. Sen täytyy läpäistä vertaisarvio, eli viimeistään esitarkastuksessa pitäisi selvitä, onko tutkija ymmärtänyt ne teoriat, joiden mukaan tutkimus on tehty ja onko metodeja käytetty niin kuin niitä pitäisi. Onko näiden teorioiden ja metodien käyttö perusteltua ja ovatko saadut tulokset luotettavia?
Lisäksi väitöskirjassa tutkijan tulee osoittaa, että on omaksunut sellaiset tiedot ja taidot omasta alastaan ja tutkimuksenteosta yleisesti, että hänet voidaan päästää ”vapaaksi”, tutkimaan samaa tai uusia aiheita itsenäisesti.
Väitöskirjatutkijan arki huipentuu väitökseen, jossa hän pääsee puhumaan ja keskustelemaan tutkimuksestaan, ja jonka jälkeen hän todennäköisesti saa tohtorin oppiarvon. Mutta tohtorin hattua tai miekkaa hän ei valitettavasti saa vielä väitöksenkään jälkeen käyttää.
Väitöstilaisuudesta lisää tuonnempana.
