Tässä tulee Kohti väitöstä -sarjan viimeinen osa. Miten väitös ja karonkka sitten lopulta sujuivat? Millaisissa tunnelmissa nämä jännittävät hetket kuluivat ja mitä valmisteluja tein ennen h-hetkeä? Käyn läpi väitöspäivän ja sitä edeltäneiden päivien kulkua. Lopuksi puhun myös rahasta: millaisia kuluja väitöspäivään liittyy?
Väitöstä edeltäneinä päivinä lapseni olivat kipeinä ja kanssani kotona. Viikko ei siis sujunut ihan suunnitellusti. Pidin vain sormet ristissä, että he ehtisivät parantua ennen väitöstä, jotta voisivat osallistua karonkkaan. Onneksi näin kävikin, mutta lasten sairastuminen tarkoitti sitä, että en oikeastaan pystynyt valmistautumaan väitökseen enää väitösviikon aikana. En juurikaan pystynyt harjoitella ja muokata lektiotani enkä miettiä vastauksia opponentin kysymyksiin. Saati sitten hengitellä ja rauhoittua.
Tällaisissa tilanteissa on eduksi, että olen sitä tyyppiä, joka yleensä valmistautuu kaikkeen ennakkoon. Olin siis harjoitellut lektioni hyvin ja miettinyt opponentin mahdollisia kysymyksiä jo ennen väitösviikkoa. Juuri tällaista tilannetta varten. Poikkeuksellinen viikko ei siis vaikuttanut varsinaiseen suoritukseen.
Kotona kahden vauhdikkaan lapsen kanssa vietetty viikko ennen väitöstä ei kuitenkaan ollut paras mahdollinen oman jaksamisen ja keskittymisen kannalta. Väitöspäivän jälkeen olinkin ihan poikki.
Tutustuminen väitössaliin ja illallinen vastaväittäjän kanssa
Väitöstä edeltävänä päivänä kävin kustoksen (ohjaajani) kanssa tutustumassa väitössaliin. Mukana oli myös tilapalveluiden henkilö, joka tuli kertomaan valmisteluista ja tekniikasta. Onneksi minun tai kustoksen ei tarvinnut huolehtia juuri mistään, sillä suoratoisto meni automaattisesti päälle ja mikrofonit tulisivat myös olemaan valmiiksi päällä. Minun pitäisi vain käydä laittamassa aloitusdia esille saliin ennen väitöstä.
Väitöstä edeltävänä iltana tapasin vastaväittäjäni illallisella. Illallisella olivat myös väitöstilaisuuden kustos sekä toinen esitarkastajista, joka oli saapunut Saksasta seuraamaan väitöstäni.
Illallinen oli hyödyllinen monessakin mielessä. Se auttoi pääsemään väitöstunnelmaan ja samalla pääsin jo näkemään, millainen tyyppi vastaväittäjä on. Häneen tutustuminen ennakkoon lievensi jännitystä, koska näin oli yksi uusi asia vähemmän edessä väitöspäivänä. Lisäksi opin ymmärtämään hänen englannin kielen aksenttiaan (mikä ei lopulta ollut vaikeaa, mutta olisi voinut olla). Illallinen oli myös kiva tapa tutustua muutenkin uusiin ihmisiin, vastaväittäjän lisäksi toiseen esitarkastajistani.
Illallinen oli vastaväittäjällenikin hyödyllinen. Hän ei ollut koskaan ollut vastaväittäjänä Suomessa, joten monet traditiot aiheuttivat hämmennystä ja jopa huvittuneisuutta. Harvassa paikassa väitöksestä tehdään niin iso numero kuin Suomessa. Muualla niistä on ymmärtääkseni tullut enemmänkin suullisia tenttejä, joissa on paikalla vain arviointitoimikunta. Perheen ja sukulaisten läsnäolo on harvinaista. Lisäksi väitökseen liittyvät rituaalit (koska seistään, koska istutaan, puheet jne.) aiheuttivat vastaväittäjälle hieman päänvaivaa. Näistä on toki hyvä ”varoittaa” ulkomaalaisia vastaväittäjiä jo hyvissä ajoin.
Illallisen aikana juttelimme niitä näitä, mutta pääasiassa väitöksestä. Vastaväittäjä halusi tietää tarkemmin, mitä seuraavana päivänä tapahtuu ja mitä häneltä odotetaan. Hän ei esimerkiksi ollut tietoinen siitä, että hänen pitäisi pitää aloituspuheenvuoro, mutta ei hän tuntunut siitä hätkähtävän.
Kun lähdin illalliselta, vastaväittäjä ja kustos jäivät vielä juttelemaan arvioinnin käytänteistä sekä muista väitöstilaisuuteen liittyvistä muistettavista asioista. Koko illallisen ajan vastaväittäjälläni oli muistivihko esillä ja hän kirjasi siihen muistettavia asioita seuraavalle päivälle.
Hermostunut väitösaamu
Väitösaamu ei eronnut muista aamuista muilta osin kuin että emme olleet kotona. Söin aamiaisen ja leikin lasteni kanssa. Väitöstilaisuuteni alkoi klo 12. Minulle, kustokselle ja vastaväittäjälle oli varattu lounas väitössalin läheisyydessä olevaan tilaan klo 11. Joten riitti, että olen paikalla n. klo 11. Lapsemme heräävät aikaisin, joten minulla oli aamulla hyvin aikaa valmistautua.
En ollut varannut kampaajaa tai meikkaajaa. En itse pitänyt niitä tärkeinä vaan ajattelin, että omat taitoni riittävät siihen, että näytän tarpeeksi asialliselta. Ymmärrän kuitenkin, että jotkut haluavat käydä kampaajalla mm. siksi, että olisi yksi asia vähemmän itse hoidettavana väitösaamuna.
Söin lounaan varaamassani valmistautumistilassa, minkä jälkeen kävimme vastaväittäjän ja kustoksen kanssa vielä tutustumassa väitössaliin. Vastaväittäjä halusi tietää, missä hän istuu ja missä hän pitää puheensa. Kävin myös avaamassa aloitusdian valmiiksi. Sen jälkeen odottelimme väitöstilaisuuden alkua.
Odottelin pääasiassa yksin. Olin hermostunut. Ja minulla on tapana myös ruokkia omaa hermostumistani, koska ajattelen, että jos en jännitä, suorituksesta tulee huono. Kävelin valmistautumistilassa edestakaisin ja hengittelin. Join paljon vettä.
Hermostumistani rauhoitti keskusteluni vastaväittäjän kanssa ennen tilaisuuden alkua. Vastaväittäjäni kertoi omista kokemuksistaan aiemmissa väitöstilaisuuksissa sekä kyseli urasuunnitelmistani. Lisäksi hän rauhoitteli minua, että jos näyttää siltä, että en osaa vastata johonkin hänen kysymykseensä, hän kyllä auttaa alkuun. Hän siis oli hyvin tietoinen siitä, että tilanne on väittelijälle jännittävä. Hän oli myös kertonut etukäteen, että jos se on hänestä kiinni, tilaisuus ei kestä yli kahta tuntia. Tämäkin tieto rauhoitti, koska olin myös jännittänyt sitä, että mitä jos tilaisuudesta tulee maraton-väitös, josta yleisö karkaa pois ennen kuin se on ohi.
Lyhyt väitöstilaisuus
Sanoin, että ennen tilaisuutta jännitin ja hermoilin. Mutta päästyäni puhujanpönttöön, jännitys katosi. Olin harjoitellut lektioni hyvin ja yleisössä oli paljon ystävällisiä kasvoja. Lektio sujui rauhallisesti ja suunnitellusti.
Vastaväittäjän alkupuheenvuoroa oli mielenkiintoista seurata. Minulla ei tietenkään alkuun ollut mitään käsitystä siitä, millainen puheenvuoro häneltä kuullaan ja millaisia huomioita hän on siihen halunnut nostaa. Helpotuksekseni huomasin, että hän oli sitä tyyppiä, joka ei halunnut pönötystä tai sitä, että tilaisuus olisi liian virallinen. Hän sai yleisön nauramaan, mikä oli mielestäni erittäin hyvä.
Kun oli aika aloittaa varsinainen keskustelu, aloin taas jännittää. Vastaväittäjän kysymykset eivät olleetkaan niitä, joihin olin valmistautunut.
Jo ennen väitöstä hän oli paljastanut minulle, että hänellä on tapana kysyä ”luovia” kysymyksiä. Ja niitä ne olivatkin. Mutta kysymykset olivat hyviä ja pistivät minut miettimään. Jännityksestä johtuen en aina saanut omista ajatuksistani kiinni enkä päässyt alkuun, mutta vastaväittäjä auttoi.
Olin ajatellut jo valmistautuessani keskusteluun, että tilaisuudessa olen varmasti niin ”vireä”, että kyllä ne vastaukset sieltä tulee. Adrenaliini saa minut varmasti miettimään nopeasti ja olemaan ”terävänä”. Nyt voin sanoa, että tähän ei kannata luottaa.
Minusta tuntui päinvastoin siltä, että kysymyksen jälkeen aivoissani ei liikkunut yhtäkään ajatusta. Ei tullut sellaista idearyöppyä, jota olin odottanut. Tästä huolimatta sain kuitenkin aina vastauksen puserrettua. Eikä tarkoitus tietenkään ole pitää luentoa, vaan keskustella. Ja sellainen tilaisuudesta mielestäni tulikin. En voinut kertoa miten asiat ovat (koska kysymykset olivat luovia, eikä niihin ollut mitään yhtä oikeaa vastausta), vaan minusta tuntui enemmänkin, että pohdimme asioita yhdessä vastaväittäjän kanssa.
Ehkä hieman yllättäen, vähän alle tunti sen jälkeen kun tilaisuus oli alkanut, vastaväittäjäni ilmoitti, että hän on valmis lopettamaan tähän, mikäli se kustokselle sopii. Mitään estettä sille ei tietenkään ollut, joten vastaväittäjäni antoi loppulausunnon. Sen jälkeen yleisöllä oli mahdollisuus esittää kommentteja tai kysymyksiä. Niitä ei tullut, joten kustos lopetti tilaisuuden. Kävelimme ulos salista ja siirryimme kahville väitössalin ulkopuolelle yleisön kanssa.
Kahvittelun jälkeen otimme kuvia, arviointitoimikunta lähti keskustelemaan arvosanasta ja me muut siirryimme valmistautumaan karonkkaan.
Tunteikas karonkka
Vaikka väitöstilaisuus oli ohi, jännitin vielä karonkkaa. En ole kovinkaan usein pitänyt puheita, joten jännitin esimerkiksi sitä, miten saisin pidettyä itseni kasassa. Kun kiittää muita heidän antamastaan tuesta, tunteet nousevat helposti pintaan. Lisäksi jännitin hieman sitä, miten lapseni jaksavat olla ”nätisti” tilaisuuden ajan. Onneksi mieheni ja muu perheeni olivat luvanneet pitää heistä huolen, jotta minun ei tarvitse huolehtia tästä. Olimme myös varanneet vanhemmalle lapsellemme (4-v) legoprojektin, minkä parissa hän viihtyisi puheiden ajan. (Tämä osoittautui hyväksi ideaksi!)
Karonkkani pidettiin Finlaysonin Palatsissa ja juhlaan osallistui 18 henkeä. Menin paikalle hieman etukäteen laittamaan paikkakortit paikoilleen. Paikkakorttien avulla myös ravintolan henkilökunta merkitsi itselleen ylös, mitä ruokaa millekin paikalle tuodaan.
Tilaisuus alkoi alkumaljalla, jonka aikana toivotin vieraat tervetulleeksi. Kerroin myös hieman illan kulusta ja että tilaisuus järjestetään vastaväittäjän kunniaksi.
Alkupalan ja pääruoan jälkeen oli puheiden aika. Minulla oli puhe valmisteltuna kaikille vieraille. Ei toki yksitellen, vaan esimerkiksi lapsuuden perhettäni kiitin yhdessä, nimeämättä ketään erikseen. Itkuilta ei vältytty, kuten olin jo etukäteen pelännyt, mutta jälkikäteen ajateltuna se oli vain hyvä. Jos minulla ei olisi ollut tunteet niin pinnassa, minulle itselleni olisi ehkä jäänyt sellainen olo, että en ollut täysillä mukana.
Vastaväittäjälle ja esitarkastajille pidin puheet, joissa nostin esiin sitä, miksi he olivat hyviä valintoja näihin tehtäviin: mitä he ovat tutkineet ja missä he ovat erityisen ansioituneita. Lisäksi kiitin heitä siitä, että olivat antaneet aikaansa työni arvioimiseen ja tarkkaan lukemiseen. Muiden puheet olivat henkilökohtaisempia.
Vastauspuheenvuorot pidettiin oman puheeni mukaisessa järjestyksessä. Kuuntelin puheet omalta paikaltani istuen, ja kävin kiittämässä puheiden pitäjiä vasta jälkikäteen, jos he istuivat kauempana.
Tämän jälkeen nautimme vielä jälkiruokaa ja otimme kuvia. Tilaisuus oli mielestäni oikein onnistunut ja sen tunnelma oli juuri sopivan rento ja tunteikas. Finlaysonin Palatsin henkilökunta tiesi hyvin karonkkaan liittyvät perinteet ja osasivat toimia niiden mukaan.
Väitöksen jälkeinen väsymys
Olin kuullut etukäteen, että väitöksen jälkeiset päivät on hyvä jättää vapaaksi. Ja ihan syystä. Itse en saanut nukuttua juuri lainkaan väitöksen jälkeisenä yönä. Niin monenlaiset ajatukset pyörivät päässäni.
Vielä seuraavan viikon ajan olin hyvin väsynyt. Ihan kuin olisin kärsinyt uupumuksesta. Sähköpostia en halunnut avata lainkaan, ja jos jouduin niin tehdä, se tuntui ylitsepääsemättömän raskaalta. En voinut edes kuvitella tekeväni töitä.
Torstai oli ensimmäinen päivä, kun olo alkoi tuntua jo melkein normaalilta, eli noin viikko väitöksen jälkeen.
Olin myös kuullut, että väitöksen jälkeen olo olisi tyhjä. Kun väitökseen panostaa ja sitä odottaa, sen jälkeen tavallinen arki voi tuntua harmaalta.
Tätä minä en kokenut. Mutta se johtui ehkä siitä, että arki ei jatkunut osaltani samanlaisena väitöksen jälkeen, vaan uusi projekti oli valmiina odottamassa.
Nyt, noin kuukausi väitöksen jälkeen, suunnittelen jo innoissani tulevaa. En vielä ole virallisesti tohtori, mutta tiedän, että tiedekuntaneuvosto on eilen tehnyt päätöksen arvioinnista. Joten ehkä lähipäivinä voin jo alkaa kutsua itseäni tohtoriksi.
Paljonko kuluja väitöstilaisuudesta ja karonkasta tulee?
Seuraavaksi asiaa rahasta. Paljonko tämä lysti sitten maksoi? Mitä kuluja väitöstilaisuudesta tuli ja paljonko karonkka kustansi?
Väitöstilaisuuden kulut väittelijälle vaihtelevat todella paljon yhden yliopistonkin sisällä. Saamasi taloudellinen apu riippuu paljon siitä, missä yliopistossa ja missä tiedekunnassa väittelet.
Tässä vaiheessa olen kiitollinen siitä, että olen opiskellut suuressa tiedekunnassa. Vaikka Tampereen yliopiston ITC-tiedekunta on ehkä vähän, no, turhankin laaja, etuna on, että tiedekunnan kassa on suuri. Minulle ei tullut kuluja väitöstilaisuudesta eikä edes väitöspäivää edeltävästä illallisesta. Tiedekunta maksoi kaiken.
Tiedekunta maksoi kahvituksen enintään 50 hengelle, minkä lisäksi se maksoi minun, vastaväittäjän ja kustoksen lounaan ennen väitöstilaisuutta. Tämä ei missään tapauksessa ole tapana kaikkialla. Esimerkiksi kahvitus tai vaihtoehtoisesti kuohuviini väitöstilaisuuden jälkeen tulee monessa paikassa, jopa Tampereella, väittelijän kustannettavaksi. En valitettavasti osaa kertoa hintalappua näille, koska en joutunut niitä itse maksamaan. Kannattaa kuitenkin varautua, että hintaa tulee. Toki kahvituksen/maljan voi myös jättää tarjoamatta, vaikka se kuuluukin perinteeseen.
Karonkka sen sijaan on täysin omakustanteinen kaikkialla. Se on vapaaehtoinen ja sen voi järjestää niin suurena tai pienenä kuin itse haluaa.
Oma karonkkani oli suhteellisen pieni. Järjestin sen Finlaysonin Palatsissa, missä tilavuokraa ei peritä.
Ohjaajiani, vastaväittäjää ja esitarkastajaani lukuun ottamatta, olin laittanut karonkkakutsuun ilmoituksen, että vieraat voivat halutessaan osallistua karonkan kuluihin maksamalla ”illalliskortin”. Illalliskortin hinnaksi laitoin 45 €. Tämän lähes kaikki maksoivatkin.
Illalliskortti ei kuitenkaan kattanut ruokailun kuluja kuin osittain.
Karonkan ruokailuun kuului alkumalja, alkupala, pääruoka, jälkiruoka ja kahvi sekä viiniä tai muuta juotavaa. Juomat laskutettiin menekin mukaan.
Vieraita oli 18, joista kaksi lapsia. Karonkan ruokailun hinnaksi tuli n. 1250 euroa (illalliskorteilla tästä katettiin n. 450 euroa).
Tämän lisäksi muita kuluja ei juurikaan tullut. Ostin ohjaajilleni ja vastaväittäjälleni pienet lahjat, mutta esimerkiksi oma asuni oli jo aiemmin ostettu, joten se ei aiheuttanut lisäkuluja.
Mitä seuraavaksi?
Tällä hetkellä olen työtön, mutta tutkijatohtorin työt odottavat syksyllä. Olen siis onnekas, että töitä on jo tiedossa.
Työttömyys on kuitenkin vaatinut hieman selvittelyä. Mitä työttömyys tarkoittaa tutkijan arjessa? Ehkä tästä voisi kirjoittaa oman julkaisunsa, koska tutkijan työttömyys ei ole ihan sama asia kuin ”arkisemmassa” ammatissa olevan. TE:n esittämät kysymykset ja lisäselvityspyynnöt voivat yllättää.
Aion myös ottaa kauniiseen käteeni uudelleen Johanna Isosävin ja Camilla Lindholmin Väitöksen jälkeen -kirjan. Saatan kirjoittaa siitä myöhemmin: millaista apua kirja tarjoaa henkilölle, joka on juuri väitellyt?
Tässä vielä kaikki aiemmat Kohti väitöstä -sarjan julkaisut:
Kohti väitöstä: Viimeisten vaiheiden aikataulu
Kohti väitöstä, osa 2: Väitöskirja esitarkastukseen
Kohti väitöstä, osa 3: Väitöslupa ja väitökseen valmistautuminen
Kohti väitöstä, osa 4: Karonkkavalmistelut
